Vierumäki
Viime kaudella kova kuori murtui.
Sairautensa hallintaan saanut Vartiainen vakuuttaa pelaavansa alkavalla kaudella.
– Sisältä olen loppujen lopuksi aika pehmeä, kun minut oppii ihmisenä hyvin tuntemaan,
Taavi Vartiainen sanoo sekoitellessaan kahvikupillista jäätreenien jälkeen Vierumäellä.
Vuonna 2019 Vartiainen sai diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Sen jälkeen hän on taistellut psyykkisen sairautensa ja jopa itsetuhoisten ajatusten kanssa. Samalla 27-vuotiaan hyökkääjän peliura joutui vaakalaudalle.
Rohkea ulostulo
Taavi Vartiaisen mieli palaa taas jäälle. Vesa Parviainen
Vuosi sitten Pelicans-kasvatti siirtyi Ilvekseen, mutta yhtään liigaottelua hän ei tamperelaisseurassa pelannut. Lokakuussa hän kertoi sairaudestaan sosiaalisessa mediassa.
Keskipohjanmaan pääkirjoitus: Kansallispuvut saavat näkyä – Tuuletuspäivä kannustaa käyttämään kaunista pukua
keskipohjanmaa.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from keskipohjanmaa.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.
Tiina meni koronarokotukseen mutta alkoi viime hetkellä epäröidä – lukijat kertoivat HS:lle, miksi eivät ole ottaneet rokotetta - Kotimaa
hs.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from hs.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.
Kisakylässä suomalaisurheilijat asuvat opiskelijasolujen kaltaisessa majoituksessa, jossa on omat huoneet mutta yhteisiä tiloja.
Armanton, 28, viereisessä huoneessa on pika-aituri
Annimari Korte, 33. Armanto on ehtinyt olla Suomen joukkueen kanssa vasta hyvin vähän aikaa ja totuttelee aikaeroon, minkä vuoksi tutustuminen on jäänyt vähemmälle. Armanto ei tiennyt Suomen joukkueesta yhtäkään urheilijaa ennen Tokiota, mutta nyt jo hieman.
– Huoneeni on tämän yhden tytön, Annin, vieressä. Uskoakseni hän on. Armanto sanoi ja jäi pohtimaan.
Suomen olympiajoukkueen mediavastaava
Mika Noronen auttoi Armantoa ja täydensi, että Annimari Korte on pika-aituri.
– On ollut siistiä jutella hänen kanssaan ja kuulla hänen tarinansa, joka on johtanut tänne. Olen kuullut, että hän lopetti kilpailemisen vuosiksi ja on tullut takaisin. Hän kärsii loukkaantumisesta, jonka kanssa hän kilpailee, Armanto tiesi kertoa.
Kuluttajien luottamusindikaattorissa arvio oman talouden tilasta mittaushistorian myönteisin
stat.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from stat.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.