Lukijoilta: Sotilaspoikien laatta Vaasan Perinnemuuriin
Muistolaatan paljastustilaisuus Vaasan Perinnemuurilla lauantaina 29.5.2021 palautti voimakkaasti mieleeni, mukana eläneenä, vuonna 1939 alkaneet, maamme itsenäisyyttä uhanneet tapahtumat, jotka kulminoituivat 1944.
Pohdin myös maamme geopoliittista sijaintia ja sen tuomia, itäisen naapurimaamme Suomellemme aiheuttamia, itärajamme âtarkennuksiaâ, kuten V. Putin muutama vuosi sitten vastasi yliolkaisesti saksalaiselle toimittajalle hänen kysyessään Neuvostoliiton sodalla valtaaman, Suomen kaakkoisosan hallussapidosta.
Aloitin kansakouluni Ilmajoen Västilän koulussa elokuussa 1939. Pian tämän jälkeen alkanut liikekannallepano kosketti kouluamme, josta tuli sotilaiden koulutuspaikka. Se merkitsi opetuksen päättymistä koko lukuvuodeksi eli kevääseen 1940 saakka. Koulutodistukseemme emme saaneet numeroita, vaan niiden sijaan tekstin âSodan takia ei koulua
Jatkosodan alkamisesta tulee kuluneeksi tasan 80 vuotta. Jaakko Estola (s. 1918) palveli tulenjohtajana. Kun ensimmäiset kranaatit tulivat lähelle, nuori vänrikki oli varma, että tässä kuollaan heti.
Kuusi kohtalokasta päivää, jotka veivät Suomea kohti uutta sotaa yle.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from yle.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.