Lukuaika noin 1 min
New York
Laaja S&P 500 -indeksi nousi maanantaina uuteen ennätykseensä sijoittajien valmistautuessa tiiviiseen tulosviikkoon. Indeksi on noussut jo viisi päivää putkeen.
Monet kiinalaiset teknologiajätit laskivat Wall Streetilla, kun Kiinan keskushallinto kiristi otettaan maan pörssilistatuista koulutuspalveluyrityksistä. Sijoittajat pelkäävät teknologiajättien sääntelyn tiukentuvan.
Verkkokauppa
Baidu kuusi prosenttia ja verkkokauppa
JD.com 8,6 prosenttia.
Maanantaihin mennessä yli 120 S&P 500 -indeksin yhtiötä oli raportoinut toisen vuosineljänneksen tuloksestaan, ja niistä 88 prosenttia on ylittänyt analyytikkoennusteet.
“Tuloskausi on alkanut vaikuttavissa merkeissä ja tämä on pitänyt ostotunnelmia yllä. Vahvat tulokset ovat myös heikentäneet huolia siitä, että talouden elpyminen olisi hidastumassa sekä huolia uusien koronatartuntojen leviämisestä”, päämarkkinateknikko
Osakkeet jatkoivat nousuaan Wall Streetilla: Ohjeistukset ovat osoittaneet, ettei delta-variantti ole vaikuttanut talouden elpymiseen ainakaan toistaiseksi
kauppalehti.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from kauppalehti.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.
Vahvat tulokset nostivat osakkeita Wall Streetilla, bitcoin kallistui selvästi
kauppalehti.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from kauppalehti.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.
Stort finanshus med dyster melding: En korrektion kan være på vej – så meget kan aktierne falde
euroinvestor.dk - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from euroinvestor.dk Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.