Oudosti haudattu tyttö hämmästyttää Puolassa – arkeologien arvion mukaan tyttö oli suomalaistaustainen ja päätyi vieraalle maalle Ruotsin kuninkaan armeijan mukana : vimarsana.com

Oudosti haudattu tyttö hämmästyttää Puolassa – arkeologien arvion mukaan tyttö oli suomalaistaustainen ja päätyi vieraalle maalle Ruotsin kuninkaan armeijan mukana


3:05
Oudosti haudattu tyttö hämmästyttää Puolassa – arkeologien arvion mukaan tyttö oli suomalaistaustainen ja päätyi vieraalle maalle Ruotsin kuninkaan armeijan mukana
Vainaja löytyi jo 1960-luvulla Tunel Wielki -alueen luolasta Puolasta, mutta jäänteitä on alettu tutkia vasta nyt. Luolaa tutkittiin uudelleen vuonna 2016. Perusteellisten tutkimusten perusteella tyttö haudattiin noin 1650-luvulla, ja hän oli todennäköisimmin kotoisin nykyisen Suomen tai Karjalan alueelta. Tutkijat arvelevat, että 10-12-vuotias tyttö tuli Puolaan Kaarle X Kustaan sotaretken mukana. / MICHAL WOJENKA HANDOUT / MICHAL WOJENKA / LEHTIKUVA
Tarja Repo / STT
Puolassa on tutkittu erikoisesti haudatun tytön jäänteitä. Tutkijoiden arvion mukaan hän oli kotoisin nykyisen Suomen tai Karjalan alueelta ja kuoli 1650-luvun puolivälissä.

Related Keywords

Germany , United States , Karelia , Finland General , Finland , Sweden , Helsinki , Eteläuomen Läi , Poland , Central Finland , Keski Suomi , Finnish , Swedish , German , , Dr University The Institute , Helsinki University , Land In Swedish , Thank You , Finland Or Karelia , Bobbin In Swedish , Charlesx Ices , Bird Putting , German Journal , Middle Ages , Her View , United States Minnesota , From Finland , ஜெர்மனி , ஒன்றுபட்டது மாநிலங்களில் , கரேலியா , பின்லாந்து , ஸ்வீடந் , ஹெல்சின்கி , போல்யாஂட் , மைய பின்லாந்து , பின்னிஷ் , ஸ்விட்ச் , ஜெர்மன் , ஹெல்சின்கி பல்கலைக்கழகம் , நன்றி நீங்கள் , ஜெர்மன் இதழ் , அவள் பார்வை , ஒன்றுபட்டது மாநிலங்களில் மினசோட்டா , இருந்து பின்லாந்து ,

© 2024 Vimarsana