vimarsana.com

Latest Breaking News On - Morning paper john - Page 1 : vimarsana.com

Pääkirjoitus 16.7.2021: Hoivakotien toimintaa on valvottava tiukemmin

Pääkirjoitus 16.7.2021: Hoivakotien toimintaa on valvottava tiukemmin Yksityisten hoivakotien arjen käytännöissä on edelleen vakavia puutteita. Yksi esimerkki tästä saatiin tiistaina, kun Yle kertoi lukuisista puutteista Hoivakymppi Oy:n Hannun Linna-nimisessä aikuisten kehitysvammaisten yksikössä. Yksikkö siirtyy Tampereen kaupungin toimintaan, mutta kuuluu vielä syyskuun loppuun saakka kuopiolaisen KPY-konserin omistamalle Vetrealle. Vetrean toimitusjohtaja Riikka Pikkarainen kertoi Savon Sanomille, että rikkeet tulivat hallinnolle osittain yllätyksenä ( Savon Sanomat 14.7.). Luvan mukaan yksikössä on tehostetun palveluasumisen paikka 21 aikuiselle kehitysvammaiselle ja lisäksi kuusi tukiasumisen paikkaa kehitysvammaisille. Avin mukaan henkilökuntaa oli selkeästi liian vähän, pahimmillaan alle puolet siitä, mitä tulisi olla. Keväällä ja kesällä henkilöstömitoitus oli luvanmukainen vain muutamana päivänä. Oli myös muita tylyjä huomioita. Ihmis

Kuopio
Norra-savolax
Finland
Pikkarainen
Northern-ostrobothnia
Savo-messages
Woven-city
Morning-paper-john
State-administrative-agencies
பின்லாந்து
வடக்கு-ஒஸ்திரோபோடஞிய

Aamulehden top 5: Heinäkuussa paistatellaan jättiterassilla ja nautitaan makuelämyksistä - Hyvä elämä

Aamulehden top 5: Heinäkuussa paistatellaan jättiterassilla ja nautitaan makuelämyksistä - Hyvä elämä
aamulehti.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from aamulehti.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.

Finland
Finnish
Ratinan-john
Nokia
Morning-paper
Morning-paper-john
During-the-weekend
Large-beers
Small-brewers
Tampere-central-market
Central-square
Fabric-below

Mielipide: Hirsi median silmässä

Mielipide: Hirsi median silmässä
kansanuutiset.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from kansanuutiset.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.

Satakunta
Satakunta-region
Finland
Pirkanmaa
Landskapet-birkaland
Helsinki
Eteläuomen-läi
Helsingin-sanomat
Message-the-media
February-the-media-morning-paper
Satakunta-the-people

Kuka ja minkälainen on presidentti Joe Biden? - Ulkomaat

Kuka ja minkälainen on presidentti Joe Biden? - Ulkomaat
aamulehti.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from aamulehti.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.

Finland
United-states
A-bob-vayrynen
Member-of-parliament
President-biden
The-background
Subscribers-korpela
Morning-paper-john
Coinciding-finland
Bob-vayrynen
பின்லாந்து
ஒன்றுபட்டது-மாநிலங்களில்

Muusikko Pave Maijanen on kuollut vaikean sairauden uuvuttamana

Muusikko Pave Maijanen on kuollut vaikean sairauden uuvuttamana
aamulehti.fi - get the latest breaking news, showbiz & celebrity photos, sport news & rumours, viral videos and top stories from aamulehti.fi Daily Mail and Mail on Sunday newspapers.

Maijanen
Lapland
Finland
Helsinki
Eteläuomen-läi
Lappeenranta
Sydkarelens-forbund
Finnish
Musician-maijanen
Morning-paper-john
Masa-maijanen-saturday
© 2024 Vimarsana

vimarsana © 2020. All Rights Reserved.