– Toisin sanoen asetun ehdolle perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi, hän totesi tiedotustilaisuudessa.
Uusi puheenjohtaja valitaan puoluekokouksessa, joka pidetään Seinäjoella 14.–15. elokuuta.
Purra painotti puheessaan, että tietää, mitä puheenjohtajana työskenteleminen pitää sisällään. Hän totesi työskennelleensä jo vuosia joko puoluejohdossa tai sen läheisyydessä.
Hän ei lähtisi muuttamaan puolueen nykylinjaa merkittävästi. Uutta Jussi Halla-ahoa hänestä on turha odottaa, Purra painotti.
– Olen osallistunut nykylinjan tekemiseen varsin läheisesti. En näe suurta muuttamisen tarvetta. Ehkä itse puhuisin vielä enemmän taloudesta, Purra sanoi.
Purra nousi eduskuntaan vuonna 2019. Ennen sitä hän työskenteli puolueella poliittisena suunnittelijana. Hän haluaisi myös perustella painokkaammin perussuomalaisten kantoja, esimerkiksi maahanmuuttopolitiikassa.