Tikkurilassa on kunnollinen leffateatteri, joka on ollut kiinni puoli vuotta – Nyt yrittäjä kertoo, millä keinoin hän on pärjännyt - Vantaa
Lyhyen kävelymatkan päässä Tikkurilan asemalta sijaitseva elokuvateatteri Bio Grand on helteisenä kesäkuun perjantai-iltapäivänä hiljainen. Aulan yleisötiloissa olevan naistenhuoneen ovessa nököttää Star Warsista tutun prinsessa Leian kuva, miestenhuoneen ovessa asiakkaita tervehtii saman elokuvan hahmon, Luke Skywalkerin, muotoonleikattu pahvihahmo. Kaikki on siis kuten ennenkin, koronasta huolimatta. Toisaalta moni asia on nyt eri tavalla kuin ennen. Bio Grand on nimittäin ollut suljettuna kuukausia. Se joutui laittamaan toimintansa tauolle viime joulukuussa, kun koronara...